Suomessa on jo pitkään oltu huolestuneita siitä, että osa maaseudusta on alkanut autioitua ja perheiden jälkeensä jättämistä asunnoista on tullut arvottomia, koska maaseudulla – ja varsinkin syrjäseuduilla -sijaitseville asunnoille ei tahdo löytyä ostajia. Pikkuhiljaa tällaiset talot rapistuvat kylmilleen jäädessään. Osa perheistä joutuu suuriin vaikeuksiin tällaisessa tilanteessa, erityisesti jos asuntoa on kaiken lisäksi käytetty velan vakuutena. Osittain samaa ilmiötä esiintyy myös Suomen pienimmissä kaupungeissa, kuten Porissa.

Autioituneet maaseutupitäjät ovat varmasti monille tuttuja. Moni tuntee varmasti myös maaseutupitäjiä, joissa väestö vain vähenee vähenemistään palveluiden vähentämisen myötä. Moni meistä on varmastikin käynyt aikoinaan pientä kyläkoulua, mutta kuinka monen lapsi saa enää tällaista käydä? Entä kuinka moni voi enää tehdä ostoksensa pienessä kyläkaupassa? Onko asuinalueellasi enää postia tai poliisia? Vai joko kaikki nämä on siirretty suurempiin asutuskeskuksiin? Omista lapsuusmuistoistani parhaimpia ovat viikoittaiset käynnit kirjastoautolla, joka ajoi luoksemme, vaikka asiakkaita oli pysäkillä odottamassa ehkä kolme tai neljä. Sama tilanne oli myymäläauton kanssa. Kuinka monen kotikylään vielä tulee kirjasto- tai myymäläauto?

Miksi?

Yksi syy asuntojen huonoon liikkuvuuteen on väestön ikääntyminen ja se, että suuret ikäluokat ovat alkaneet luopua vanhoista usein maalla sijainneista omakotitaloistaan halutessaan siirtyä asumaan kaupunkien keskustoihin hyvätasoisiin kerrostaloasuntoihin palveluiden äärelle.Toisaalta maaseudulta on usein vaikea löytää työtä ja työpaikkoja sekä opiskelupaikkoja. Maaseudulla ei ole myöskään tarjolla samanlaisia palveluja ja harrastusmahdollisuuksia kuin kaupungeissa. Maaseutumatkailun kehittäminen ja tukeminen voisi olla yksi keino kehittää samalla koko maaseutua ja luoda maaseudulle uusia työpaikkoja. Mutta löytyykö tähän tahtoa myös Helsingin päättäjien keskuudesta?

Kasvukeskukset tarjoavat useimmiten maaseudulta poismuuttaville aikaisempaa parempia palveluja sekä paremmat työmahdollisuudet ja suuremmat tulot. Toisaalta ihmisten keskittyminen asutuskeskuksiin lisää näiden alueiden ruuhkautumista sekä saastumista. Samalla maantieteellinen moninaisuus vähenee Suomessa, mikä on todella sääli.
Elävä maaseutu voidaan nähdä julkishyödykkeenä, mutta sitä ei voida ylläpitää ilman julkisen vallan markkinoiden toimintaan puuttumista. Tämä julkisen vallan markkinoiden toimintaan puuttuminen kuitenkin kasvattaa veroja, mitä varmasti ainakin osa kansasta vastustaa, vaikkei maaseudun autioitumista hyväksyisikään.

Työpaikkojen keskittyessä tietyille alueille, myös jokaisen suomalaisen aito valinnanmahdollisuus asuinpaikkansa suhteen kapenee. Erityisesti korkeasti koulutettujen asuinpaikan aito valinnanmahdollisuus supistuu ja on jo supistunut. Mitä enemmän Suomen maaseudun autioitumista pohtii, sitä enemmän tuntuu siltä, että olemme tilanteessa, jossa ei ole voittajia ja että hyviä päätöksiä ei oikeastaan edes ole tarjolla. Nyt pitäisi vain pystyä valitsemaan ne ratkaisut, jotka ovat kaikista vähiten huonoja.

Historiaa

Vielä 1930-luvulla maaseudulla riitti töitä, koska suuri osa töistä tehtiin puhtaalla lihasvoimalla. Nykyisin koneiden käyttö on toisaalta helpottanut maaseudun töitä, mutta taas toisaalta myös vähentänyt työntekijöiden tarvetta. Traktoreita alettiin käyttää maamme tiloilla 1950-luvulla ja pikkuhiljaa traktorit syrjäyttivät hevoset; traktorin avulla kun pystyttiin tekemään päivässä hevosen kuukauden työ. Traktoreiden vanavedessä tiloille saapuivat leikkuupuimurit ja pikkuhiljaa yhä lisääntyvä koneellistuminen johti tilanteeseen, jossa maaseudulla alkoi esiintyä työttömyyttä ja ihmiset joutuivat lähtemään etsimään töitä tehtaista sekä asutuskeskuksista. Nykyisin on menty jopa niin pitkälle, että traktorikin voi ajaa tietokoneohjattuna eikä tarvitse välttämättä kuskia!

Kun suuri osa maamme väestöstä asui vielä maaseudulla, tuotti maaseutu ruokaa lähinnä maaseudun ihmisille tai tilallinen tuotti elintarvikkeita vain omalle perheelleen. Väestön muuttaessa yhä enenevässä määrin asutuskeskuksiin, alkoivat maatilan tilalliset tuottaa elintarvikkeita koko Suomen väestölle. Osan tilallisista oli vaikea sopeutua siihen, että hänelle saneltiinkin yhtäkkiä ylhäältä päin mitä hänen piti tehdä, millä aikataululla hänen piti tehdä ja miten hänen piti tehdä. Osa on sitä mieltä, ettei maaseudulla ole oikein vieläkään totuttu ottamaan ylhäältä päin tulevia käskyjä vastaan.